Elä onnellisemmin

Tänään on ollut haastava päivä. Maanantai, huonosti nukuttu yö ja kurja mieli on huono yhtälö. Töissäkin tuli purettua sekavia ajatuksia pomolle oikeastaan vailla päätä taikka häntää. Kadutti saman tien.

Töiden jälkeen piiskasin itseäni salilla ja purin huonoa mieltä painoihin. Kesken treenin tajusin, että olen viimeksi ollut huonolla tuulella viime keväänä. Siis aika lailla puoli vuotta sitten. Oivalluksen jälkeen annoin anteeksi huonon mielen ja kuin salaman iskusta, aurinko pilkahti esiin. Päänsisäinen ukkonen vaikeni.

Jäin pohtimaan, miksi olen niin harvoin huonolla tuulella. Eikö normaali ihminen kuitenkin koe tunteiden vuoristorataa useammin kuin puolivuosittain? Voisiko tavalla suhtautua asioihin olla jotain tekemistä asian kanssa?

Kotona kaivoin esiin Stanfordin yliopiston tutkimusjohtaja Emma Seppälän kirjan Elä onnellisemmin. Alla muutama mielenkiintoinen poiminta teoksesta.

Onnellisuus on erään määritelmän mukaan ”ylentynyt positiivisen tunteen mielentila”. Positiiviset tunteet auttavat oppimaan nopeammin, ajattelemaan luovemmin ja ratkaisemaan haastavia tilanteita. Tiedetään, että hauskanpito lieventää jännitystä ja aktivoi aivojen mielihyväkeskuksia. Onnellisuus tuo esiin parhaan potentiaalimme.

Tutkimukset ovat näyttäneet, että onnellisuus tekee ihmisestä 12 prosenttia tuotteliaamman. Huomasin todellakin asian kääntöpuolen tänään töissä, kun kurjassa mielentilassa en tuntunut saavan oikein mitään aikaan. Ja sekös kiukutti entisestään.

Positiiviset tunteet auttavat palautumaan stressistä nopeammin. Ne auttavat toipumaan negatiivisista tunteista ja lyhentävät aikaa, jolloin tunnemme itsemme vihaiseksi tai masentuneeksi. Ne tekevät siis ihmisestä yleisesti ottaen optimistisemman.

Olet varmaan kuullut sanottavan, että hyvä fiilis tarttuu. Tämä on tutkimuksissa osoitettu todeksi, sillä onnellisuutemme vaikuttaa myös kollegoidemme tuotteliaisuuteen. Olemalla siis onnellinen, teemme myös ympärillämme olevista ihmisistä onnellisempia. On siis täysin mahdollista luoda onnellisuuden kulttuuri kotiin tai työpaikalle.

Hyvä syy ajatella positiivisemmin ja olla onnellisempi, on parempi fyysinen hyvinvointi. On nimittäin tutkittu, että positiiviset tunteet ovat yhteydessä kehon tulehdusten vähenemiseen. Lisäksi ne parantavat esimerkiksi unta, jolla on monia suotuisia vaikutuksia hyvinvointiimme.

”Hyvähän sun on sanoa”

Tiedän varsin hyvin, että elämässä on hetkiä, jolloin positiiviset ajatukset ovat kaukana ja onnelliset ihmiset vain ärsyttävät entisestään. Ehkä joskus avaan vielä täällä hetkiä, jotka saivat oman ajatteluni kääntymään positiivisille raiteille. Elämä ei ole tarjonnut pelkkää vaahtokarkkia ja juuri siksi olen päättänyt valita myönteisen polun. Kaikkea elämässään ei voi valita, asenne ei kuulu näiden asioiden joukkoon.

Hyvä keino löytää positiivisia asioita omasta elämästä on listata asioita, joista on kiitollinen. Samalla kun lista pitenee, myös oma onnellisuus kasvaa. Kokeile pitää kiitollisuuspäiväkirjaa muutaman viikon ajan, joka ilta – saatat yllättyä tuloksista.

Kuva Bhutanista, jossa mitataan bruttokansanonnellisuutta, jota käytetään elämän laadun mittaamiseen bruttokansantuotteen sijaan.

Lähteenä käytetty Emma Seppälän teosta Elä onnellisemmin. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑