Valmentava johtajuus: MSE-malli

Suoritin Lahden ammattikorkeakoulussa johtamisen erikoistumisopinnot vuonna 2012. Opintoihin kuului kehittämistyö, jonka tein valmentavasta johtajuudesta vailla päivääkään esimieskokemusta. Tämä oli ehdottomasti vahvuus, sillä näin pystyin käsittelemään aihetta laatikon ulkopuolelta.

Työn tavoitteena oli luoda käytännöllinen, kattava ja työntekijäprofiilin (tässä tapauksessa myyntityö) vaatimukset täyttävä esimiestyön valmennusrunko. Silloin elimme murrosta, kun asiakaspalvelu ei ollut enää pelkkää palvelua, vaan mukaan alkoi tulla rehtiä myyntityötä. Puhuttiin lisämyynnin merkityksestä kokonaisuuteen.

MSE-malli (nimi muodostuu sanoista minä, sinä ja me) pohjautuu Carlssonin ja Forssellin luomaan neliapilametodiin (tarkoitus-, toiminta-, tunnetila- ja tasapainocoaching).

Tarkoituscoachingin pääpaino on henkilön unelmassa ja missiossa, ja tavoitteena on selkeyttää valmennettavan visiota, arvoja ja vahvuuksia.

Toimintacoaching keskittyy tulevaan suoritustilanteeseen tai konkreettisen tavoitteen saavuttamiseen. Tällöin huomioidaan valmennettavan toimintaesteitä ja kannustetaan kohti päämäärää.

Tunnetilacoachingissa syvennytään valmennettavan tunteiden tunnistamiseen ja niiden hallintaan, ja tavoitteena on poistaa negatiivisten tunteiden vaikutus toimintaan.

Tasapainocoaching keskittyy energian tasapainoon stressinhallinnan näkökulmasta.

Minä, sinä ja me

Mallin mukainen esimieskoulutus on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osio keskittyy ”minään”, itse tiimin esimieheen. Toinen osio käsittelee ”sinää”, työntekijää ja alaista. Kolmannessa pureudutaan ”meihin”, koko tiimiä käsitteleviin aiheisiin ja tiimin tulosta siivittäviin seikkoihin.

Jokaista aihekokonaisuutta analysoidaan neliapilametodin mukaisesti ja jokainen osio pitää sisällään kaksi johtamistaitoa (joiden merkitystä työssä on avattu lisää).

Minä-osion pääaiheita on oman esimerkin voima ja vuorovaikutustaidot. Aiheita tarkastellaan siitä näkökulmasta, kuinka omalla tekemisellä voi positiivisesti kehittää koko tiimiä. Valmennettava voi syventyä itsenäisesti valintansa mukaan joko oman johtajuuden kehittämiseen tai itsensä johtamiseen.

Sinä-osion pääaiheet ovat myyjien motivointi, innostaminen ja sparraus sekä luovan toiminnan tukeminen. Tässä osiossa paino on työntekijässä tai alaisessa, joten aiheita tarkastellaan toisen henkilön näkökulmasta. Nämä ovat toimintoja, joiden onnistumista esimies voi omilla toimillaan edesauttaa.

Me-osio pureutuu tiimin myynti- ja toimintastrategioiden ja tavoitteiden luomiseen ja toteuttamiseen sekä positiivisen ilmapiirin luomisen tärkeyteen. Tässä osiossa esimiesvalmennuksen fokus siirtyy yksilöstä koko tiimin toimintaan ja sen kehittämiseen.

Voit ladata työn täältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑