Tekemättä olemista – ihana miniloma

Pidin loppuviikosta kahden päivän syysloman mikä tuli enemmän kuin tarpeeseen. Pari päivää hujahti huomaamatta mutta viime yönä työt hiipivät uniin. Kaksi kertaa häädin ne vaihtamalla ajatuksia kunnes tulikin jo aika nousta.

Kymmenisen vuotta sitten puhuttiin vielä työ- ja siviiliminästä. Kuinka mentiin töihin ja sen jälkeen vaihdettiin vapaalle. Ihmisenä ei välissä muututtu mutta persoonasta otettiin tilanteen mukaan käyttöön eri puolia. Töissä oltiin ehkä virallisempia ja vapaalla rennompia – tai mitä lie kukin painottikaan. Sitten tuli tietotyöläisten aikakausi, jossa työ ja vapaa-aika iloisesti sekoittuvat. Tai jos sitä nyt iloiseksi voi kutsua kun keskellä ihaninta lomaa heräät aamuyöllä miettimään vaikkapa vision ja strategian viestintää.

En ihmettele että työt tulevat ajatuksiin, sillä onhan mulla tosi kiva duuni. Joskus kesken pahimman härdellin kiroan tahtia mutta miettiessäni vastakohtaa, voin vain olla todella kiitollinen. Pahinta nimittäin mitä tiedän, on tehdä työtä jossa ei ole juurikaan kiirettä tai kunnon tekemistä. Että olisin vain ja odottelisin passiivisena vaikkapa seuraavan asiakkaan tulemista. Reagoisin tilanteen tullen enkä jo ennalta rakentaisi tulevaa. Viestintätyön yksi parhaita puolia onkin juuri nopea tahti, yleensä mennään tosi kovaa ja joskus sitten himmaillaan.

Mistä tulikin mieleeni että onneksi päätettiin jälleen ottaa jouluksi siivet alle ja karata lämpimään. Viime vuodesta oppineena ei olla reissussa ihan niin pitkään mutta sen verran kuitenkin, että uskon loman lopussa näkeväni unta muustakin kuin visioista.

Syyslomaa, eli kahden arkipäivän vapaata on tämän illan jälkeen jäljellä yksi ainutlaatuinen sunnuntai. Pienikin aika voi riittää akkujen lataamiseen, jos sen käyttää hyvin. Omat lomapäivät on menneet nukkuessa, syödessä, treenatessa ja perheen kanssa olemisessa. Ihan perusjuttuja, joita kaipaa niin tosi paljon silloin kun tahti on kova.

Ne on niitä, joiden vuoksi arkena jaksaa painaa. Sillä vaikka kuka sanoisi mitä, on jotain väärin jos nämä asiat eivät nouse arvojen osalta kärkeen. Mä ainakin painan töitä siksi, että mulla on välillä mahdollisuus vain olla tekemättä mitään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑