Vietettiin taas maailman paras joululoma Thaimaan auringon alla. Kaksi ja puoli viikkoa hujahti hetkessä, vastahan pakattiin ja nyt kassit on jo purettu. Onneksi kamerat on täynnä kuvia ja mieli muistoja.
Toisin kuin viime vuonna, nyt ei juurikaan reissattu vaan oltiin vain kahdessa paikassa muutaman kymmenen kilometrin säteellä toisistaan. Tämä oli lyhyemmälle reissulle juuri oikea valinta kun ei suotta mennyt päiviä matkustamiseen.
Parasta lomalla on tietysti yhteinen aika. Ajellaan mopoilla, syöpötellään tai ollaan vaan. Uidaan ja treenaillaan, parhaimmillaan nytkin koko jengi käveli 17,5 kilometriä yhden päivän aikana. Kaikki ne yhteiset kokemukset, joita voimme jakaa ja muistella yhdessä. Hauskat sattumukset ja lukemattomat naurunremakat. Ne laittavat arvot oikeaan järjestykseen ja tuovat voimaa arkeen.
Vielä muutama päivä lomakotoilua ja sitten ensi vuoden kimppuun. Mulla on ajatuksia tulevan vuoden teemaksi, sillä haaveista tulee tavoitteita kun ne sanoo ääneen. Vuosi 2016 oli unelmien toteuttamisen aikaa ja seuraava vuosi oli pyhitetty huippukunnolle. Tälle vuodelle jäi julkaisematta mitään erikoista mutta ensi vuodelle ajatukset on jo kypsyneet. Tästä lisää lähipäivinä.
Ihanaa loppuvuotta, ota rakkaat kainaloon ja rutista oikein kovaa <3.
Vastaa