Kuulunen uraäiteihin, jotka tasapainoilevat vaativan työn ja perhearjen välillä. Täydellinen on vaikea olla kummassakaan, joskus loistaa ja toisinaan tuntee itsensä surkimukseksi.
Arvomaailmani näkyy tavassani kasvattaa meidän 9-vuotiasta poikaa ja suhteessa pojan isään, parhaaseen ystävääni. Yritän aina löytää asioista positiivisen puolen, sillä useimmiten sellainen kyllä löytyy. Naiivi en missään nimessä ole enkä pidä elämää pelkkänä hattarana. Mutta turha valittaminen ja negailu on pitemmän päälle tosi raskasta itselle ja samalla se heijastuu myös lähipiirin hyvinvointiin.
Normaalin ihmisen elämässä tunteet menevät vuoristorataa, toisilla nopeammin ja osalla vähän verkkaisemmin. On hyviä hetkiä ja sitten tulee notkahdus. Näissä hetkissä tapa suhtautua asioihin saattaa auttaa kuopasta nousemiseen.
Onnellisuus on mielentila
Minulla on kaupallinen koulutus ja lisäksi olen opiskellut johtamista ja liikuntaa. Työskentelen viestintätehtävissä ja vaikka päänsisäinen maailma sekä onnellisuustutkimus kiehtovat, en todellakaan ole psykologian asiantuntija. Luen aika paljon aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja parhaat oivallukset juurtuvat omiin ajatuksiin.
Yksi lempikirjoistani on Stanfordin yliopiston tutkimusjohtaja Emma Seppälän kirja Elä onnellisemmin. Seppälä kirjoittaa, että onnellisuus on erään määritelmän mukaan ylentynyt positiivisen tunteen mielentila.
Positiiviset tunteet auttavat oppimaan nopeammin, ajattelemaan luovemmin ja ratkaisemaan haastavia tilanteita. Tiedetään, että hauskanpito lieventää jännitystä ja aktivoi aivojen mielihyväkeskuksia. Onnellisuus tuo esiin parhaan potentiaalimme.
Tutkimukset ovat näyttäneet, että onnellisuus tekee ihmisestä 12 prosenttia tuotteliaamman. Lisäksi positiiviset tunteet auttavat palautumaan stressistä nopeammin. Ne auttavat toipumaan negatiivisista tunteista ja lyhentävät aikaa, jolloin tunnemme itsemme vihaiseksi tai masentuneeksi.
Kerroin aiemmin kuinka negailu vaikuttaa ikävästi myös lähellä oleviin. Toisaalta olet ehkä joskus kuullut sanottavan, että hyvä fiilis tarttuu? Tämä on tutkimuksissa osoitettu todeksi, sillä onnellisuutemme vaikuttaa myös lähellä olevien mielentilaan. On siis täysin mahdollista luoda onnellisuuden kulttuuri kotiin tai työpaikalle.
Sokerina pohjalla positiiviset tunteet ovat yhteydessä kehon tulehdusten vähenemiseen. Lisäksi ne parantavat esimerkiksi unta, jolla on monia suotuisia vaikutuksia hyvinvointiimme.
Vaikeat hetket mittaavat mielen vahvuuden
Tiedän kyllä, että elämässä on myös hetkiä, jolloin positiiviset ihmiset vain lähinnä ärsyttävät. Aina kaikki asiat eivät mene niin kuin toivoisi ja silloin mitataan mielen vahvuutta.
Vaikka nykypäivänä oma elämä onkin onnellisesti uomissaan, ei se aina ole ollut sitä. Aika villin nuoruuden jälkeen olen todella kiitollinen, että tänä päivänä voin kasvattaa omaa lasta tasapainoisessa ympäristössä. Elämä ei ole tarjonnut pelkkää vaahtokarkkia ja juuri siksi olen päättänyt valita myönteisen polun. Kaikkea elämässään ei voi valita mutta onneksi tapa suhtautua asioihin ei kuulu tähän joukkoon.
Lähteenä käytetty Emma Seppälän teosta Elä onnellisemmin.
Vastaa