Äitiaika, telkkari ja rimpsut on arjen ihania rutiineja

Rakastan arjen rutiineja, jokaista hetkeä siitä kun aamulla herätään ja illalla käydään nukkumaan. Jokaisella päivällä on oma kulkunsa ja tarkoituksensa. Kunakin päivänä tehdään tuttuja juttuja, harrastetaan, käydään mummolassa tai ollaan vaan.

Vaikka tietysti kesälomakin oli ihana. Neljä viikkoa ilman aikatauluja, kotona oleillen, akkuja lataillen. Seuraavaan lomaan on kuitenkin pitkä aika, ja jos elää vain lomia ja vapaita odottaen, käy arki tosi raskaaksi. Siksi arkea kannattaa oppia arvostamaan, ehkä jopa rakastamaan.

Iltalenkki on äitiaikaa

Kaikilla perheillä on omat, joskus ehkä toisista vähän omituisetkin, arjen tavat. Ne on just niitä, jotka tekevät jokaisesta perheestä ainutlaatuisen.

Meidän perheessä iltalenkki koiran kanssa on äitiaikaa. Laitan kuulokkeen korviin ja äänikirjan pauhaamaan. Kävellään yleensä kolmisen kilometriä reippaalla tahdilla. Joskus en malttaisi kääntyä kotiin lainkaan kun kirjassa on hyvä kohta meneillään. Saatan kävellä vielä pienen extramatkan, jotta varmasti ehdin kuulla seuraavat juonenkäänteet.

Kannustan tietysti lasta liikkumaan ja hän onkin kovin liikkuvainen tyyppi. Siksi, omaksi onnekseni, ei ole tarpeen saada häntä houkuteltua mukaan lenkille. Eihän iltalenkki lapsen kanssa mitään äitiaikaa olisi, vaikka mukavaa lenkkiseuraa tarjoaisikin. Yleensä poika on kotiintuloaikaan saakka skeittiparkeilla tai pihalla trampoliinilla. Äidin iltalenkin aikana hän saa kuitenkin ottaa pleikkapelit, jos on sattunut tulemaan jo kotiin.

Jokailtainen telkkari

Arkena koko meidän jengi käpertyy yhdessä olohuoneeseen katsomaan telkkarista tuttuja ohjelmia. Poikakin tietää, että tiistaisin tulee huutokauppakeisari, jota tietysti seurataan ja arvaillaan suurimpia huutoja. Samalla syödään iltapalaa ja jutustellaan niitä näitä, ne on hurjan tärkeitä hetkiä meille. Olkoonkin telkkarin tuijottaminen iltaisin haitaksi, ilman sitä me ei istuttaisi siinä yhdessä ja nautittaisi toistemme seurasta.

Iltarimpsut ennen nukkumaan menoa

Tämä on tärkeä. Meillä on yksi laulu ja yksi iltarimpsu, joka lauletaan tai sanotaan iltaisin. Koskaan ei käydä nukkumaan ilman, että olisi käyty läpi päivän kulkua, juteltu mitä kivaa on tapahtunut ja mietitty mistä lapsi juuri sinä päivänä on kiitollinen. Iltaisin ei mietitä kurjia juttuja vaan keskitytään positiivisiin asioihin. Mahdolliset ikävät tai mieltä painavat asiat on purettu jo aiemmin, niitä ei enää sängyssä vatvota. Pienen jutustelun jälkeen annetaan unipusut ja sammutetaan valot. Molemmat käyvät hyvillä mielin nukkumaan.

Tavat ja rutiinit luovat turvaa lapselle ja antavat rakenteet arkeen. Nämä on myös asioita, jotka tekevät kodista kodin ja jokaisesta perheestä ainutkertaisen.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑