Nyt on luvassa asiaa ruuasta, kuten tietysti otsikkokin jo kertoo. Hyvin poikkeuksellinen teksti täällä mutta mitäpä siitä. Se on ajan henki.
Tämän vuoden teemaksi valikoitui hävikkiruoka. Pyrin entistä tarkemmin hyödyntämään kaiken kotiin hankitun ja vältän viimeiseen asti ruuan pois heittämistä. Tässä on apuna jo kotitaloustunneilta opitut perusjutut: kauppalista, pakastin ja järkevä säilöminen. Ei kovin vaikeaa siis.
Uutta maustetta kotiruuan tekemiseen sekä raaka-aineiden hyödyntämiseen on tuonut valloillaan oleva etätyöskentely. Nyt kotona syö lounasta lisäkseni nelosluokkalainen. Onneksi makumieltymykset menevät pääosin yksiin.
Moni on valitellut somessa painon nousevan etätyöskentelyn myötä. Mun on vaikeaa ymmärtää logiikkaa väitteen takana. Kotonahan on maailman paras mahdollisuus vaikuttaa siihen mitä suustansa laittaa. Ei ole lounasravintoloiden raaka-aineiden armoilla, eikä tarvitse miettiä mitä ottaa evääksi. Töissä on ikioma jääkaappi täynnä juuri sitä, mitä sinne on itse hankkinut.
Sosekeiton salaisuus
Nostaako ajatuskin kasvissosekeitosta hikipisaran ohimolle? Täällä nimittäin käy niin kun muistelen koulun kasvispihvejä. Se on harmi, sillä ne voi kuulemma olla myös hyviä.
Mutta sosekeittoon. Usein se ei ainakaan meillä ole kovin kummoisen näköistä mutta maku korvaa ulkoisen kauneuden. Sosekeiton sisäinen kauneus, heh.
Lupasin kertoa salaisuuden maun takaa. Se on yksinkertainen kolmikko: voi, valkosipuli ja tuore chili. Lorautan joukkoon oliiviöljyä, freesaan kaikki yhteen, lisään jääkaapista tai pakastimesta löytyvät kasvikset, vettä niin että peittyvät ja luomukanaliemi mukaan. Annan kiehua hetken ja laitan sauvasekoittimen laulamaan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kiehtova lounas. Lisukkeena proteiini, joka yleensä on kananmuna tai raejuusto. Nams!
Sosekeitto on hävikkiruuan kuningatar. Sen uomeniin voi heittää vaikka mitä. Viikonlopun salaatit ja gratiinit, pehmenneet omenat ja päärynät, juuston jämät tai pakastimeen unohtuneet perunasuikaleet. Ja jos keittoa sattuu tekemään liian ison annoksen, voi loput upottaa sämpylätaikinaan.
Eli nyt kun viikonloppuna kotona tehdään ajan kanssa ruokaa, älä heitä pois ylimääräisiä vaan pistä talteen ja taio niistä maanantaina kelpo lounas.
Vastaa