Ihanat ikiomat kanat

Voi miten saisinkaan kaiken kiitollisuuden puristettua yhteen tekstiin?

Tytöt, eli neljä nuorta kanaa, ovat asuneet meillä nyt reilut pari viikkoa. Tänä aikana ne ovat tuottaneet järjettömän paljon iloa ja niiden kasvamista on ollut mahtava seurata. Koko perhe on niiden pauloissa – tytöt varastivat sydämet.

Iskällä on ollut kaikenlaisia eläimiä jo useiden vuosien ajan. Linnuista on ollut strutseja, hanhia, ankkoja ja tietysti kanoja kukkoineen. En ole koskaan kanoista kummemmin piitannut, ne on olleet jopa vähän pelottaviakin.

En mä kanoja nyt oikeasti ole pelännyt mutta olen ollut hieman varuillaan niiden lähellä. Ajattelin, että jos menen viereen niin joku tulee ja nokkasee palasen jalasta tai kädestä. Jollain on vähän turhan vilkas mielikuvitus vissiin.

Olin aina ajatellut ettei taajamaan voi hankkia kanoja. Totta puhuakseni en myöskään tiennyt tarvitseeko ne kukkoa muniakseen. Aika matala tiedon alkutaso siis. Jonain päivänä tutustuin aiheeseen ja netistä löytyykin runsaasti tietoa. Lisäksi liityin moneen kanaryhmään Facebookissa.

Maaliskuussa tilasin isosta kanalasta meille neljä kanaa, kunhan olin ensin varmistanut terveydensuojeluviranomaiselta, että se on ok ja rekisteröitynyt kanojen pitäjäksi kunnan maaseututoimeen. Sitten alkoi hillitön odottelu, että milloin ne tytöt kotiutuvat. 

Ostin maatalousliikkeestä pienen sievän vaaleanpunaisen kanakopin, jossa kanat voivat yöpyä. Mökissä on pari ortta ja kaksi munintapesää. Sen lisäksi kanat tarvitsevat tietysti hyvin tilaa ulkoilla. Meillä sattui olemaan pojan vanha keinu ja keksittiin vetää verkot sen ympärille. Siitä tuli täydellinen, juuri sopivan kokoinen kanatiipii. Yksi kana tarvitsee noin kaksi neliötä ulkoilutilaa ja aitaukselle tuli pinta-alaa jonkin verran ylikin.

Viimein koitti päivä kun tytöt sai hakea kotiin. Kanalassa pidin kanaa ensimmäisen kerran sylissä. Jännitti mutta järki sanoi, että onhan niitä osattava käsitellä, kun sellaiset meille nyt muuttavat. Ei se nokkinut eikä sitä todellakaan tarvinnut pelätä, pieni 16-viikkoinen tipunen. Pehmeä ja hontelo.

Kanalasta sanoivat, että pari kolme viikkoa menee, että tytöt kasvavat ja alkavat munia. Ja voi sitä riemua kun muutama päivä sitten pesästä löytyi ensimmäinen pieni kananmuna. Luonto antaa kun siitä pitää huolen.

Näitä kanoja kohtaan tunnen sanattoman suurta kiitollisuutta. Ihan hullua oikeastaan, näinhän maailma on aina pyörinyt. Mutta tieto siitä, että ollaan parhaamme mukaan varmistettu kanoille hyvä elämä, ja kiitoksena siitä ne tuottavat meille nyt ravintoa. Olen satavarma, että ikiomilta kanatytöiltä me saadaan niitä kuuluisia onnellisten kanojen munia.