Ollaan asuttu vuonna 1951 rakennetussa talossa kohta kymmenen vuotta. Paljon on tehty ja rutkasti on edelleen tekemättä. Ei vanhassa talossa taida tekeminen koskaan loppua.
Arvaa mikä kuvaisi parheiten meidän kotia? No sehän on kuin huvikumpu – kaikki on vähän vinksin vonksin mutta ainakin heikun keikun.
Ikkunat voisi päivittää tälle vuosituhannelle ja seinissä on ikivanhoja jälkiä. Mutta se kuuluu asiaan samalla tavalla kuin isot omenapuut tai kaunis vaaleanvihreä sammaloitunut nurmikko. Kaikki pienet virheet sopusoinnussa meille tärkeiden asioiden kansssa. Yhdessä ne tekee tästä talosta meidän kodin.
Ihan alkuaikoina halusin ympärille mahdollisimman paljon värejä. Siitä ajasta on edelleen muistona oranssi karvalankamatto, joka ei kyllä saa toteuttaa asiaansa enää. Itse asiassa taidan heittää sen kierrätykseen, ehkä joku osaa antaa sille enemmän arvoa.
Samoihin aikoihin kun töissä vastuu kasvoi, tuli kotiin hyvin valkoinen kausi. Ympäristön piti olla mahdollisimman rauhoittava ja häiriötön.
Entäpä nyt, miltä kotona näyttää tänä päivänä?
Aika hiljattain valkoinen sai rinnalleen enemmän maanläheisiä sävyjä – ruskeaa, harmaata ja mustaa. Hempeän vaaleanpunaisia kukkia, vihreitä kasveja, huonekaluihin kunnon puuta ja rehellistä terästä. Valkoinen on edelleen pääväri ja samanväriset sohvat olkkarin kuninkaalliset.
Luulen, että kodin sisustus heijastelee mielen maisemaa. Tämä vuosi on ollut kaoottinen, joten mieli on kaivannut rauhaa. Kävely luonnossa tai touhuilu pihassa on parasta stressinpoistorohtoa ja nyt kun saman fiiliksen on tuonut sisälle kotiin, ei paljon paremmin asiat voisi enää olla.
Jemmma 
Vastaa