Siitä on nyt vajaa kolme viikkoa, kun Väinöltä löytyi diabetes mellitus eli sokeritauti. Tuntuu, että tuosta olisi jo paljon enemmän aikaa, sillä niin paljon koira on muuttunut – surkeasta, onnettomasta ja ilottomasta on tullut häntää heiluttava ja seurallinen tyyppi. Sellainen, mikä Väinö on aina ollutkin.
Me aloitettiin heti ekan lääkärikäynnin jälkeen ihmisten insuliinikynällä piikitykset kaksi kertaa vuorokaudessa. Mulla soi puhelimessa aamulla seitsemältä muistutus ja sama pimputus laulaa joka ilta samaan aikaan. Väinö tuntee jo soittoäänen ja jos en ole lähistöllä, tulee se hakemaan mut vaikka peiton alta sängystä.
Ensiksi siis syödään ja sitten pistetään insuliini, vuoropäivin kylkeen nahan alle. Väinö antaa todella hienosti piikittää, mikä on tietysti hienoa, sillä enhän mä omaa minkäänlaista kokemusta asiassa.
Kolmessa viikossa Väinö on saanut painoa 900 grammaa ja juominen on vähentynyt kolmesta yhteen litraan. Sisälle öisin pissiminen loppui reilu viikko sitten, onneksi. Väinö ei kertaakaan pyytänyt ulos vaan lorotti jokaikinen yö eteisen lattialle.
Olen mitannut sokeritasoja eläinten sokerimittarilla, jotta lääkäri näkee miten insuliini toimii ja elimistö siihen reagoi. Olipa siinäkin homma, kahden tunnin välein ottaa verinäyte Väinön kyynärpäästä. No, siitäkin selvittiin ihan kunnialla. Verensokerit on edelleen, varsinkin ennen piikkiä, melko korkeat, joten sopivan insuliinitason metsästys jatkuu.
Väinö on muuten ihan oma itsensä paitsi se ei enää jaksa kävellä pitkiä lenkkejä. Kun aiemmin käppäiltiin noin viiden kilometrin iltalenkit, on ne nyt typistyneet vähän reiluun kilometriin.
Tänään nostettiin taas yksikön verran annosta ja kolmen viikon päästä on seuraava kontrolli. Toivottavasti suunta jatkuu samanmoisena kuin edellisen kolmen viikon aikana on ollut.
Jemmma 
Vastaa