Niin ne päivät ja viikot vierii. Siitä kaiketi huomaa olevansa jo oikeesti aikuinen.
Vaikka mieleltään ikuisesti 27. Se oli mun elämän ikimuistoisin vuosi. Poikanen oli vuoden, vauva-aika takana ja hurja kasvu sekä uuden oppiminen meneillään. Sanat, pusut, halit. Niitä hetkiä mietin usein.
Nyt vitosluokkalainen on jo niin iso. Hoitaa omat hommansa, menee omia matkojaan. Kaipaa syliä kuten jokainen lapsi, mutta osaa tilanteen tullen olla jo iso mies.
Torstai-iltoina havahdun ajankuluun. Meillä on tapana kysyä aina tuolloin, että ”Tiedätteks mikä päivä huomenna on?” ”Perjantai!” raikuu yhdestä suusta.
Ja niin sitä aina huomaa, että viikko on hujahtanut. Miettii, onko muistanut olla läsnä, elänyt hyvää elämää. Edesauttanut asioita eikä ollut tulppana tulevaan.
Ihanaa perjantaita – lempipäivääni, just sulle! Muista, että viikon päästä olet vähän vanhempi mutta montaa kokemusta rikkaampi. Jokainen päivä kannattaa rakentaa niin, että niitä voi ilolla muistella, viikosta toiseen.
Jemmma 
Vastaa