Kuulin eilen järkyttäviä uutisia. Tuttava oli päätynyt elämässään umpikujaan ja tehnyt viimeisen ratkaisunsa. Tai oli yrittänyt, sillä hänet löydettiin hetkeä ennen kuin oli liian myöhäistä. Nyt hän makaa sairaalassa nukutettuna, hengityskoneessa. Huomisesta ei ole tietoa.
Asia kosketti ja järkytti todella paljon. Ei me oltu läheisiä vaikka vanhassa elämässä paljon tekemisissä oltiinkin. Kun itsemurha tulee näin lähelle, on sitä hurjan vaikea käsitellä. Sanat loppuvat kesken, kaikki ajatukset on tiivistyneet yhteen kysymykseen. Miksi?
Miksi hän on päätynyt tällaiseen ratkaisuun, miksi hän ei hakenut tai saanut apua? Miksi hän ei miettinyt läheisiään? Miksi hän ei ajatellut, että hänet löytävä saattaa olla lapsi, joka järkyttyy asiasta koko loppuelämäkseen? Monta kysymystä, vähän vastauksia.
En missään nimessä syylistä ketään, häntä itseään enkä lähipiiriä. Tilanne on aivan liian kammottava ilman turhia sormenosoituksiakin. Mutta jokin jossain on mennyt tosi pahasti pieleen, ei kukaan päädy tällaiseen ihan kevein perustein.
Tuntuu pahalta kirjoittaa asiasta tai puhua aiheesta ääneen. Tuntuu, että kaikki sanat ovat loukkaus jonkin yksityisyyttä kohtaan. Ne tarkertuvat kurkkuun, painavat siellä sitä kohtaa, mistä tulee tosi paha olo.
En pysty ymmärtämään miten lähimmäiset pääsevät jonain päivänä tilanteen yli. Miten aihe tulee seuraamaan heitä lopun ikää. Seuraa kuin kummitus. Olen sydämestäni pahoillani puolestanne, toivon niin paljon voimia teille kuin ikinä mahdollista onkaan. Tiedätte ketä tarkoitan.
Halloweenkoristeeksi hankittu luuranko sai eilisen myötä uuden merkityksen. Ehkä jonain päivänä sen olemassaolo ei enää häiritse, sillä juuri nyt sen näkeminen on ihan liikaa. Kaivoin sille kaapista arkun ja työnsin syvimpään onkaloon. Ripustin tilalle puisen sydämen.
Ensi lauantaina vietetään pyhäinpäivää. Muistellaan poismenneitä läheisiä mutta myös niitä, ketkä ovat vielä täällä. Jollain voi olla tosi iso hätä, ja pienellä puhelinsoitolla voi olla iso merkitys. Työkaluja itsemurhaa suunnittelevien kanssa keskusteluun löytyy kattavasti mieli.fi -sivulta.
🤍
Jemmma 
”Kuvittele että olet pilvenpiirtäjässä, ylimmässä kerroksessa. Syttyy tulipalo, eikä ulospääsyä löydy mistään. Olet peloissasi ja paniikissa peräännyt kohti ikkunaa liekkien lähestyessä joka suunnalta. Tiedät, että sinulla on kaksi vaihtoehtoa: joko palat kuoliaaksi, tai hyppäät ikkunasta myös varmaan kuolemaan. Mikä olisi valintasi?”
Löysin tuon tekstin jostain, kun mediassa spekuloitiin muutama vuosi sitten Robin Williamsin itsemurhaa. Vaikka teksti jollekin voi tuntua vieraalta, niin minusta se voi kuvastaa hyvin sellaisen ihmisen mielialaa ja tilannetta siinä vaiheessa, kun hän päätyy itsemurhaan. Polttavat liekit = elämäntilanne, elämä. Ikkunasta hyppääminen = myös pelottava, mutta ehkä ”parempi” väistämätön paha kahdesta hirvittävästä vaihtoehdosta, eli itsemurha.
Tietenkään jokaista itsemurhaa ei voi yleistää saman muotin mukaiseksi, mutta itse olen taipuvainen uskomaan, ettei ihminen enää kuolemansa hetkellä osaa ajatella selkeästi (läheiset, seuraamukset muille jne.) Itse olen menettänyt itsemurhalle kaksi perheenjäsentä ja myös pari sukulaista, ja omasta kokemuksestani voin vain todeta, ettei minulla ole/ollut syyttäviä tunteita näitä ihmisiä kohtaan. En tiedä, olisinko jotenkin erilainen ihminen ilman näitä menetyksiä – tapahtuneista on jo kauan aikaa, ja suru on tietysti vuosien mittaan muuttanut muotoaan.
Luulen, että useimmat meistä ovat vahvempia kuin uskomme – onneksi kaikkien ei kuitenkaan tarvitse tätä käytännössä testata.
Toivon että ystäväsi toipuu, ja että hän sekä perheensä saavat tarvitsemaansa apua tilanteeseen 💗
TykkääTykkää
Kiitos kommentistasi, ja näin se varmasti on, ettei tuossa tilanteessa enää ajattele selkeästi. Liekit polttavat niin kovaa, että ainoa ulospääsy on hypätä tuntemattomaan. Kovia olet kokenut ja varmasti nämä kokemukset ovat muokanneet sinusta juuri sellaisen, joka tänä päivänä olet. Niin ainakin itse haluan uskoa, että jokaisella tapahtumalla elämänpolullani on ollut jokin tarkoitus. Ei aina välttämättä hyvä sellainen mutta lopulta niiden ansiosta olen nyt tällainen ja siksi jokaisesta kiitollinen ❤
TykkääTykkää