Kohta on ensimmäinen vuosi DI-opintoja suoritettu. Olen painanut niitä melko nopeaan tahtiin; kun lukuvuoden opintopistemäärätavoite on 60, tulee toukokuussa täyteen 77. Etenkin nyt kevättalvella olen tietoisesti tehnyt vähän enemmän. Sanoin tammikuussa, että kolme kuukautta seison vaikka päälläni, jotta kevennän taakkaa syksyltä. Ja niin tein.
Käytännössä olen opiskellut arki-illat, jonkin verran myös viikonloppuisin. Ainoa asia, josta olen elämässäni joutunut tinkimään on arkipäivien salitreenit. Käytännössä se aika, jonka aiemmin vietin töiden jälkeen salilla, menee nyt kirja nenällä. Koska liike on niin tärkeää yleiselle hyvinvoinnille, hankin kotiin kävelymaton, jolla käppäilen työpäivien aikana. Näin varmistan, ettei aktiivisuustaso valahda ihan nollaan.
Koulussa on todella paljon ryhmätöitä, missä on hyvät ja huonot puolensa. Hyvää on se, että työ jakaantuu monelle tekijälle, jolloin kukin pääsee helpommalla kuin koostamalla yksinään pitkän tutkielman. Huonoa on se, että olet kiinni muiden aikatauluissa. Kun oma päivätyö on tarkkaan aikataulutettua, haluaisin vapaa-aikani viettää omilla ehdoilla. Se on muuten myös syy, miksen koskaan tee lomasuunnitelmia. Teen omalla ajallani mitä lystään, milloin haluan.
Suurin osa ryhmätöistä on mennyt mutkattomasti ja hyvällä fiiliksellä. Eräs ryhmä toimikoon kuitenkin varoittavana esimerkkinä siitä, kuinka pahasti opiskelut voivat jotakuta kuormittaa. Tämän esimerkin opiskelija en ollut minä itse, en nimittäin ole kertaakaan kokenut minkäänlaista opiskelustressiä. Vaikka haluan valmistua ajallaan tai ehkä jopa hieman aiemminkin, ei opinnot stressaamalla etene. Tärkeintä on oman ajan suunnittelu ja suunnitelmissa pysyminen. Opinnot ovat vain yksi osa ammatillista kehittymistäni, päähuomio luonnollisesti on arkitöissä, missä pääsen jatkuvasti haastamaan itseäni. Olen myös vastuussa työnantajalleni siitä, etteivät työt häiriinny opiskeluistani.
Ja sitten on tietysti perhe. Tärkein maailmassa. Olen opiskellut niin paljon viime vuosina, että jos jotain olen oppinut niin en anna opintojen vaikuttaa negatiivisesti perhe-elämään. Meillä on yhteiset hetkemme, muuten korttitalo sortuu.
Mutta se esimerkki. Eräässä ryhmässä oli opintojensa lopulla oleva henkilö, diplomityönsä kimpussa jo. Hän oli arvokas niin ryhmätyön kannalta kuin omankin lopputyön näkökulmasta. En tunne kyseistä henkilöä yhtään, mutta tämän ryhmätyön perusteella minulle tuli tunne, että hän on hyvin pedantti ja todellinen perfektionisti. Hän oli hyvin asiallinen ja kohtelias kokouksissa, mutta jälkikäteen tuli WhatsAppiin erilaisia besserwisserläisiä ohjeita. Kaiken huippu oli viesti, jossa hän purkautui koko ryhmälle.
Palaute on toki aina hyvästä, tässä kyseisessä tapauksessa faktat vaan eivät olleet kohdillaan. Kokonaan oma lukunsa on tietysti tuo sävy, jolla hän ryhmäänsä puhuttelee.
Jäin pohtimaan opintojen kuormittavuutta. Sehän on hyvin henkilökohtainen tunne. Se minkä joku toinen kokee todella raskaaksi ja kuormittavaksi, voi toiselle olla lastenleikkiä. Kevyttä ja kivaa. Toki myös positiivinen stressi ja innostavat jutut voivat johtaa uupuumiseen.
Toivottavasti kyseinen opiskelija löytää tasapainon. Minut hän ainakin herätti muistamaan, etten koskaan aja itseäni pisteeseen, jossa oma paha olo menee käytöstapojen edelle.
Jemmma 
Vastaa